Tallihan oli mulle ennestään tuntematon ja ensimmäisenä päivänä matkalla sinne iskikin pieni paniikki, joka kuitenkin katosi melkein heti tallille päästyäni. Henkilökunta oli todella mukavaa ja en voi muuta sanoa kuin että viihdyin siellä tosi hyvin! Hevosia tallilla oli sen parisenkymmentä, suurin osa tuntihevosia mutta seassa muutama yksärikin.
Ihan uutena asiana tallilla tuli eteen hevosen hierominen hierontalaitteella (ellen aivan väärässä ole, niin kyseessä oli tämä laite). Laite oli todella helppo ja yksinkertainen käyttää, tykkäsin!
Heti toisena päivänä pääsinkin jo hevosen selkään, ja ratsuna toimi pv- ruuna Wallu. Wallu oli ihan mukava ratsastaa, vaikka mulla olikin vähän ajatukset hukassa. Mentiin aika perusjuttuja, pohkeenväistöjä jne. Anu oli tosi pätevä ja hyvä opettaja, ja muistutti varsikin siitä kun jään helposti katselemaan alaspäin hevosen niskaa enkä eteen. Helposti jäin myös puristamaan liikaa jaloilla jolloin Wallu meni tosi hitaaksi ja tahmeaksi. Lopputunnista meno parani ja Wallu oli aika kiva ratsastaa, vaikkei kemiat ihan täysin hevosen kanssa kohdanneetkaan.
Seuraavalla ratsastuskerralla kiipesinkin sitten Wilton- nimisen ponin selkään. Taas mentiin aika perusjuttuja, ja harjoiteltiin mm. takaosakäännöstä joka hetkittäin sujui aika kivasti! Laukkatehtävissä jäin taas puristamaan liikaa jaloilla, mutta heti kun rentouduin niin ponin laukkakin parani kyllä tosi paljon! Positiivista palautetta sain kuitenkin hyvästä perusistunnasta, johon olen itsekin aika tyytyväinen.
1. Wallu 2. Matkalla tallille |
Ratsastaessa Poni oli mukavan herkkä, mutta vaati silti keskittymistä ratsastukseen. Mentiin tunnilla taas pohkeenväistöjä, jotka onnistuivatkin aika kivasti. Ponia oli todella kiva työstää laukassa, laukka oli mukava istua ja poni kuunteli apuja hyvin (saatan vähän verrata Ponia Ladyyn, jonka kanssa laukkatyöskenteky toisinaan oli vähän hutilointia).
Tuskin kukaan yllättyy jos sanon, että Poni oli ko. tallin kolmen suosikin joukossa. Tykästyin todella paljon myös Lauriin, vaikken hevosen selässä käynytkään. Tallilla oli myös ehkä maailman suloisin otus ikinä, Aaro- niminen welshponiruuna!
Poni |
Screenshotteja videoilta |
Lady ♥ |